17.3.2020

Mitä valmiuslaki tarkoittaa?

  • Valmiuslaki suojaa väestöä poikkeusoloissa. Se ylläpitää oikeusjärjestystä, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia. Turvaa kansalaisten toimeentuloa, maan talouselämää, valtakunnan alueellista koskemattomuutta ja itsenäisyyttä. 
  • Laissa poikkeusoloiksi on määritelty 5 erilaista tilannetta – nyt "erityisen vakava suuronnettomuus tai vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava, hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti".
  • Koronavirus-epidemian aikana valtiolla / hallituksella on mahdollisuus puuttua ihmisten liikkumiseen ja palveluiden järjestämiseen. 

 

Mitä tarkoittaa, kun Posti on huoltovarmuuskriittinen yritys ja postilaiset turvaavat yhteiskunnan vakautta?

  • Postilla on lain mukaisia velvoitteita poikkeustilanteita varten ja Postin pitää olla varautunut toimimaan myös silloin.
  • Liikkumisen rajoittamiset eivät koske Postin päivittäistä toimintaa tai työtä tällä hetkellä. Kaikki palvelut toimivat normaalisti toistaiseksi.
  • Suomen hallituksen linjaus: Poikkeuksellisesti kuitenkin järjestetään koulussa järjestettävä esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Posti on logistiikkayritys ja siksi mukana tässä joukossa.

 

Millaiset oikeudet postilaisten lapsilla on poikkeustilanteessa päiväkotiin, esiopetukseen ja perusopetukseen (1-3 luokat)?  

  • Poikkeustilanteessa postilaisten lapsilla on oikeus päiväkotiin, esiopetukseen ja perusopetukseen (1-3) luokat.
  • Jos tarvitaan todistusta, voit esittää Postin henkilökortin. Tämä oikeus on kaikilla Posti Groupiin kuuluvien yhtiöiden työntekijöillä.

 

Aiheet: Hyvä tietää, Ajankohtaista